Juissi81:sen esittely ja taustaa
Tervehdys kaikille.
Olen Juha Härmäaho, -81 Forssassa syntynyt kahden lapsen isä. Työskentelen laskentainsinöörinä rakennusalalla Turussa ja nykyinen asuinpaikkani on Tarvasjoki, joka sijaitsee Turun lähettyvillä.
Harrastuksiini kuuluu kalastus, eräily ja polkujuoksu + juoksua tukevat kuntoharjoittelut kuten maasto- ja maantiepyöräily sekä lihaskuntotreeni ja uinti. Uintia ehkä tekisi mieli harrastaa enemmänkin, mutta aika ei tunnu riittävän kaikkeen.
Hmm, miksi Juha alkaa kirjoittamaan juoksu aiheista blogia...se onkin hyvä kysymys mihin ei itsellänikään ole oikein selvää vastausta. Tässä vähän taustaa miksi olen alkanut juoksemaan nykyään enemmän ja miksi siitä on tullut mulle tärkeä harrastus. Blogi kyllä tulee sisältämään myös hieman kalastusta ja eräilyä jatkossa, koska ne kuuluu vahvasti myös harrastuksiini.
No niin eli suht lyhyesti kerrottuna.. (pitkä teksti tuli kuitenkin) Noin 5-6 vuotiaana sain ensi kosketuksen crossimopoon jonka seurauksena oikeastaan koko nuoruus meni harrastaessa moottoriurheilua. Motocrossista tuli ykkösjuttu ja silloisten sääntöjen mukaan 11-vuotiaana sai alkaa ajamaan kilpaa. Siellähän sitä oltiin lähtöpuomilla kisoissa heti kun ikä sen salli. Alla kuva ekasta motocross-kisasta Espoon Supercrossista todella kauan aikaa sitten.
Vuodet kului kilpaillessa ja treenatessa. Viikolla usein 2x ajotreenit jossain päin Etelä-Suomea ja viikonloput kisoissa missä milloinkin. Myös kuntotreeni kuului vahvasti ohjelmaan joten juoksu, sali ja uinti oli usein välipäivien ohjelmassa. Loukkaantumisia tuli ja kroppa kärsi isoja vahinkoja jo nuorena. Esim vasen nilkka haljennut kahdesti ja ollut noin kahdeksasta kohtaa murteilla, ranne on murtunut, solisluu ollut sökönä, kyynärpää jouduttu operoimaan johon jäi pysyvä vamma, peukalossa on luunpala irti jne. Kun crossi lopetettiin niin hetki ajettiin road racingiä joka päättyi loukaantumiseen ja sen jälkeen vielä vierähti muutama vuosi trialin parissa. Ehkä jälkikäteen ajateltuna olispa joskus vaihdettu trialiin jo paljon aiemmin.
Vuodet kului ja nuoren miehen elämään tuli työt, asunnon ostaminen jne perusarki. Urheilu väheni koko ajan vuosien mittaan, mutta ei kuitenkaan ihan kokonaan loppunut. Juoksulenkeillä tuli satunnaisesti käytyä ja muutamia puolimaratoneja kävin juoksemassa.
Paino alkoi kuitenkin nousta ja sitten vuonna 2010 juoksukoulun treeni-illan jälkeen selkään paukahti välilevyn pullistuma joka jouduttiin leikkaamaan. No urheilu väheni entisestään. Onneksi kolmesta pullistumasta vain kerran on jouduttu selkä leikkaamaan. Taas aikaa kului ja rakennettiin omakotitalo jolloin ei jostain kumman syystä tullut urheiltua oikeastaan laisinkaan. Olin ehkä ajatellut jo noin miljoona kertaa mielessäni, että olispa kaikki "loukkaantumiset" jo omalta osaltani koettu..kuitenkin mukaan elämään mahtunut niin monta luun rikki menemistä, edellä mainitut jutut, sormileikkaus kun lähes irti ollut sormi parsittiin takas paikoilleen, erittäin paha kumin lisäaineallergia joka vei molemmat jalat vereslihalle ja lukuisia muita pahoja kolhuja.
No arvata saattaa etteihän ne siinä vielä ollut. 2015 oikean jalan polvilumpio päätti pamahtaa pois paikoiltaan ja alustavien tutkimusten mukaan kokeillaan aluksi kuntoutuisiko se ilman operoimista. Jonkun ajan kuluttua tytärtä lattialta nostaessa jalka petti alta ja leikkaus oli edessä. Alla kuva polvesta leikkauksen jälkeen kun siteitä sai ottaa pois.
Siinäpä se sitten oli. Ei tullut urheiltua ja juoksun suhteen olin ajatellut ettei sitä ainakaan enää tulisi harrastettua koskaan. Olin kuitenkin ajatellut jossain kohtaa vielä kokeilevani parantaa omaa puolimaratonin ennätystä. Paino jatkoi nousuaan ja liikunta nollissa. (se on ollut suurin virhe, koska ruokavalion olisin pystynyt korjaamaan ja muuta liikuntaa olis voinut hyvin harrastaa..vaikka sitä uintia, salia jne)
Olin todella surkeessa fyysisessä kunnossa ja monesti oli parantamisen varaa myös henkisessä jaksamisessa. Muistutin just sellasta perheen isää jollainen en itse haluaisi olla. Iltaisin sohvalla makaava, syömistä harrastava laiskiainen. Ja tästä ei kannata kenenkään ottaa nokkiinsa, koska ed.mainittu ei vaan ole mua varten. Ainakin yritän välttää sitä parhaani mukaan.
Onneks kuitenkin elämässä oli perhe, todella hyviä kavereita, hyvä työpaikka ja kalastus.
Vuosi 2017, joka toivottavasti muutti loppuelämän suunnan kohti parempaa. Oltiin varattu lomamatka Teneriffalle joulukuun alkuun ja muistelin kuinka yksi Kuusamolainen rajavartija oli joskus kertonut kuinka hyvä fiilis tulee etelän lämmössä kun aamulla ennen aamupalaa käy juoksulenkillä ja sen jälkeen uimassa pari altaan mittaa. Sen verran hyvältä se vaikutti, että päätin ottaa juoksutossut mukaan ja kokeilla lenkkeilyä siellä.
Heti ekana aamuna laitoin tossut jalkaan ja melkein kukonlaulun aikaan lähdin tutkimaan kaupunkia lenkkeillen. Kävelin ja koitin juosta...olihan se ihan helvetin raskaan tuntuista suoraan sanoen. Ylimääräinen massa joka oli kertynyt kroppaan tuntui painavan tonnin ja juoksu oli pelkkää löntystämistä. Mutta polvi kuitenkin tuntui kestävän sitä vaikka olin uskotellut itselleni juoksujen olleen ohi aikaa sitten. Lenkit jatkui Teneriffalla ja salillakin tuli treenattua jonain aamuna.
Perhana olinko vaan itselleni uskotellut ettei enää kannata urheilla kun kerta on polvi romuna jne....no olin todellakin vaan keksinyt tekosyitä.
Ajatus painon pudottamisesta ja urheilun palauttamisesta elämään oli hyvin alkanut kasvamaan lomalla. Kotiin päästyä innostus jatkui ja kävin ostamassa uudet juoksutossut. Juoksu ja kävelylenkit palasi viikko-ohjelmaan, uimassa tuli käytyä ja salillekkin aloin eksymään useammin.
Kotinurkilla teitä pitkin juostessa mietin miten mahtaa selkä ja jalat kestää asfaltilla juoksemista ja päädyin googlettelemaan juoksusivuja miten säästyä pahemmilta ongelmilta jos jo selässä ja jaloissa entuudestaan vammoja. Joku kertoi, että oli vaihtanut juoksualustan pääsääntöisesti metsäpolkuihin ja näin pystynyt jatkamaan juoksuharrastusta. Lisää googlettamista --> poluilla juokseminen --> POLKUJUOKSU :) No perhana youtuben hakukenttään polkujuoksu..trail running.... no arvata saattaa sieltä tulleen videoita Nuts juoksutapahtumista jne. Niihin videoihin joteskin jäin koukkuun ja päätinkin sitten ostaa polkujuoksutossut.
Metsästys ja eräily kuuluu myös harrastuksiin joten siirtyminen polkujuoksuharrastajaksi oli suhteellisen luonteva ratkaisu. Suomen luonto on todella hieno. Googlettelu ja youtube-videoiden tutkiminen jatkui ja sieltä osui kohdalle Dean Karnazes, David Goggins, Rich Roll, Impact Theory jne. Dean Karnazes Ultramaratoonari- kirja tuli ostettua omaksi ja se sai ajatukset pitkien matkojen juoksusta (hyvä kirja, kannattaa lukea). Juha pitkien matkojen juoksijana...vammat kropassa..ylipaino..ei ollenkaan juoksijan ruumiinrakenne....... Hitot mitä sitten, yritetään ainakin.
Treenattua tuli ja ruokailu vaihtui terveellisemmäksi, mutta kuitenkin vaivoja tuntui olevan usein. Flunssat haittas usein ja tuli viikkojen treenitaukoja. Painon sain putoamaan 13kg ja juoksukin alkoi kulkemaan kevyemmin. Heinäkuussa 2018 juoksin elämäni pisimmän matkan 31km Parmaharjun poluilla ja seuraavana päivänä oman ennätykseni tiellä 5km matkalla. Vasen pohje jotenkin tuntui olevan revähtänyt tai jotain sen suuntaista.
Pohje reistaili oikeastaan jatkuvasti saman syksyn aikana ja syyskuussa alkoi sairastelu toden teolla Kuusamon perinteisellä metsästysreissulla. Flunssakierteessä oltiin ja kunnolla, liikunta jäi ja olo alkoi suhteellisen nopeasti huononemaan. Aina kun vähän tuntui, että flunssa olis helpottanu niin yritin jatkaa treenaamista huonolla menestyksellä. Sykkeet oli korkeella vaikka kuinka hiljaa olis koittanut mennä ja tuntu koko urheileminen tosi tahmeelta.
Olo jatkoi huononemistaan..paino alkoi hiljalleen nousta ja mieliala laski. En ollut jotenkin huomannut, että olin tosi väsynyt ja lepo olis tehnyt hyvää joka osa-alueella. Syksyn pimeys tuntu ylitsepääsettömän raskaalta, työmatkat autolla ajaessa ei tuntunut loppuvan olleskaan, ajatukset alkoi oleen tosi negatiivisia, kalastamassa ei jaksanut käydä, ei jaksanut nähdä kavereita tai pitää yhteyttä heihin. Oli tosi synkkää oman pääkopan sisällä ja ei jaksanut ajatella mitään tulevaa. Hyvä kun jaksoi ajatella tunnin pidemmälle tai maksimissaan seuraavaan aamuun. Ihan pakolliset askareet onnistui ja töissä kävin. Töissä jälkeenpäin kuulin yhdeltä työntekijältä, että olin alkanut vähemmän juttelemaan ihmisten kanssa (olin silloin vastaava työnjohtaja kolmen kerrostalon rakennustyömaalla).
Yhtenä iltana marraskuussa 2018 molemmat tyttäret piti omaa meteliänsä ja ajattelin, että perhana mua vituttaa noi kakarat. Vituttaa omat kakarat? Hetken mietin ja tajusin ettei ihan kaikki ole tosiaankaan kohdallaan. Olin tosi väsynyt ja pahasti masentunut. Sitä osittain se kroppakin koitti kertoo kun jatkuvasti pysyin sairaana. Joulukuusta 2018 en muista mitään, se meni eläessä ihan kuin jossain sumussa. Menin työterveyshuoltoon joka on työpaikassani todella hyvin järjestetty ja keskusteltiin lääkärin kanssa noin tunti vaikka varattu aika taisi olla maksimissaan 30min. Aluksi en saanut sanottua kun että kaikki ei ole nyt hyvin. Keskustelu alkoi etenemään ja siitä päivästä eteen päin sain apua asiaan. Testosteroniarvot oli laskenut, vakava masennus oli päällä ja koko elämä tuntui ei elämisen arvoiselta vaikka samaan aikaan tavallaan kaikki asiat oli elämässä hyvin.
Synkkää aikaa jatkui noin maaliskuun 2019 loppuun asti. Siihen mennessä olin aloittanut psykoterapian, käynyt lääkärissä monta kertaa jne. Olo alkoi hiljalleen kohentua ja huomasin ajatuksissa olevan jotain tulevaisuuteenkin tehtyjä suunnitelmia. Isoin "pettymys" ehkä oli se, että juoksu oli talven ollut tauolla ja paino oli noussut takas oikeastaan sen verran mitä olin sitä pois saanut. Suoraan sanoen vitutus oli suuri, kun olin ilmoittautunut toukokuussa juostavaan Nuts Karhunkierros 55km matkalle Kuusamoon ja jouduin siirtämään sen seuraavaan vuoteen.
Tämän vuoden huhtikuussa aloin taas ajattelemaan urheilemista ja taisin vähän lenkilläkin käydä. Töissä tuli mahdollisuus vaihtaa työtehtävää ja se onneksi onnistui suhteellisen nopealla aikataululla. Siihen muutoksen olen tyytyväinen ja se on auttanut "parantumisessa" huomattavasti.
Kevät oli päällänsä ja asiat elämässä alkoi maittamaan. Kalastettua tuli paljon ja treenit alko taas hiljalleen sekä ajatuksissa alkoi olemaan taas juoksu.
Nyt joulukuun lopussa kun vuotta ajattelee, niin se on ollut kaiken kaikkiaan tosi hyvä. Masennuksesta on toivuttu, treenattua on tullut, eka polku-ultra on juostu (Eerikkilä Trail Run - ultra koska vähän eksyin matkalla ja 47km tuli hölköteltyä), paino laskee hiljalleen vaikkakin se ollut itselle haastavinta hallita, kalastettua tuli paljon ja sain uusia kalastuskavereita, uusia juoksututtavuuksia on tullut, Teneriffan lomamatkalle päästiin jne.
Eerikkilä Trail Run:sta sen verran, että sen jälkeen päätin etten koskaan enää urheile kipeenä. Olin kuumeessa ja poskiontelotulehdus oli päällä mitkä teki juoksusta tosi raskaan. Sitä juoksua olin odottanut tosi paljon ja sen juokseminen oli mulle todella tärkeetä monella tavalla.
Nyt joulukuu on ollut tähän astisista juoksukuukausista itselleni ehdottomasti paras vaikkakin vieläkään juoksukilsat ei mitenkään erityisen suuria ole. Ajatukset tulevista juoksutavoitteista on tämän syksyn aikana hioontunut kohdilleen ja joulukuun alussa sain ajatukset niiden toteuttamisesta kasattua. Ensi vuonna on ohjelmassa kolme "päätapahtumaa" johon aion osallistua. Kahteen olen jo ilmoittautunut ja tammikuun lopussa aukeaa ilmoittautuminen kolmanteen. Jos tuleva vuosi menee kuten olen ajatellut, niin hihassa on lisää suunnitelmia vuodelle 2021 jolloin täytän 40v. Mulle tavoitteiden asettaminen auttaa terveellisesti syömisessä ja treenaamaan lähtemisessä jotka on itelle tärkeet asiat hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Tammikuussa tai helmikuussa kokeilen omia rajojani taas juoksun osalta josta sitten tarinaa myöhemmin toteutuksen jälkeen.
Muutama havainto tuli tehtyä tämän vuoden aikana:
- perhe ja todelliset kaverit ei katoa vaikka menis itsellä heikommin elämässä
- uni, urheilu ja terveellinen ravinto on peruspilareita itselleni
- polkujuoksijat ja kalamiehet (varmasti myös naiset) on todella mukavaa porukkaa
Hienoa jos luit loppuun asti ekan @juissi81:sen blogikirjoituksen! Kiitos.
Tämä ei ole tarkoitettu miellyttämään ketään vaan enemmänkin toimia itselleni päiväkirjana muutoksesta ja joka jää jäljelle myöhempiä hetkiä varten kun voi viskilasi kädessä lueskella omia juoksukokemuksia.
Eka youtube-video tuli tehtyä myös joiden tekemistä olen alkanut opettelemaan, koska sellaisen tekeminen on kiinnostanut aina ja sen voi katsoa: https://www.youtube.com/watch?v=sgjeV127rDE
(uusia siis on tulossa..)
Kohti vuotta 2020 ja uusia haasteita juoksussa, elämässä yms.
T: Juha
Instagramissa @juissi81
Olen Juha Härmäaho, -81 Forssassa syntynyt kahden lapsen isä. Työskentelen laskentainsinöörinä rakennusalalla Turussa ja nykyinen asuinpaikkani on Tarvasjoki, joka sijaitsee Turun lähettyvillä.
Harrastuksiini kuuluu kalastus, eräily ja polkujuoksu + juoksua tukevat kuntoharjoittelut kuten maasto- ja maantiepyöräily sekä lihaskuntotreeni ja uinti. Uintia ehkä tekisi mieli harrastaa enemmänkin, mutta aika ei tunnu riittävän kaikkeen.
Hmm, miksi Juha alkaa kirjoittamaan juoksu aiheista blogia...se onkin hyvä kysymys mihin ei itsellänikään ole oikein selvää vastausta. Tässä vähän taustaa miksi olen alkanut juoksemaan nykyään enemmän ja miksi siitä on tullut mulle tärkeä harrastus. Blogi kyllä tulee sisältämään myös hieman kalastusta ja eräilyä jatkossa, koska ne kuuluu vahvasti myös harrastuksiini.
Vuodet kului kilpaillessa ja treenatessa. Viikolla usein 2x ajotreenit jossain päin Etelä-Suomea ja viikonloput kisoissa missä milloinkin. Myös kuntotreeni kuului vahvasti ohjelmaan joten juoksu, sali ja uinti oli usein välipäivien ohjelmassa. Loukkaantumisia tuli ja kroppa kärsi isoja vahinkoja jo nuorena. Esim vasen nilkka haljennut kahdesti ja ollut noin kahdeksasta kohtaa murteilla, ranne on murtunut, solisluu ollut sökönä, kyynärpää jouduttu operoimaan johon jäi pysyvä vamma, peukalossa on luunpala irti jne. Kun crossi lopetettiin niin hetki ajettiin road racingiä joka päättyi loukaantumiseen ja sen jälkeen vielä vierähti muutama vuosi trialin parissa. Ehkä jälkikäteen ajateltuna olispa joskus vaihdettu trialiin jo paljon aiemmin.
Vuodet kului ja nuoren miehen elämään tuli työt, asunnon ostaminen jne perusarki. Urheilu väheni koko ajan vuosien mittaan, mutta ei kuitenkaan ihan kokonaan loppunut. Juoksulenkeillä tuli satunnaisesti käytyä ja muutamia puolimaratoneja kävin juoksemassa.
Paino alkoi kuitenkin nousta ja sitten vuonna 2010 juoksukoulun treeni-illan jälkeen selkään paukahti välilevyn pullistuma joka jouduttiin leikkaamaan. No urheilu väheni entisestään. Onneksi kolmesta pullistumasta vain kerran on jouduttu selkä leikkaamaan. Taas aikaa kului ja rakennettiin omakotitalo jolloin ei jostain kumman syystä tullut urheiltua oikeastaan laisinkaan. Olin ehkä ajatellut jo noin miljoona kertaa mielessäni, että olispa kaikki "loukkaantumiset" jo omalta osaltani koettu..kuitenkin mukaan elämään mahtunut niin monta luun rikki menemistä, edellä mainitut jutut, sormileikkaus kun lähes irti ollut sormi parsittiin takas paikoilleen, erittäin paha kumin lisäaineallergia joka vei molemmat jalat vereslihalle ja lukuisia muita pahoja kolhuja.
No arvata saattaa etteihän ne siinä vielä ollut. 2015 oikean jalan polvilumpio päätti pamahtaa pois paikoiltaan ja alustavien tutkimusten mukaan kokeillaan aluksi kuntoutuisiko se ilman operoimista. Jonkun ajan kuluttua tytärtä lattialta nostaessa jalka petti alta ja leikkaus oli edessä. Alla kuva polvesta leikkauksen jälkeen kun siteitä sai ottaa pois.
Siinäpä se sitten oli. Ei tullut urheiltua ja juoksun suhteen olin ajatellut ettei sitä ainakaan enää tulisi harrastettua koskaan. Olin kuitenkin ajatellut jossain kohtaa vielä kokeilevani parantaa omaa puolimaratonin ennätystä. Paino jatkoi nousuaan ja liikunta nollissa. (se on ollut suurin virhe, koska ruokavalion olisin pystynyt korjaamaan ja muuta liikuntaa olis voinut hyvin harrastaa..vaikka sitä uintia, salia jne)
Olin todella surkeessa fyysisessä kunnossa ja monesti oli parantamisen varaa myös henkisessä jaksamisessa. Muistutin just sellasta perheen isää jollainen en itse haluaisi olla. Iltaisin sohvalla makaava, syömistä harrastava laiskiainen. Ja tästä ei kannata kenenkään ottaa nokkiinsa, koska ed.mainittu ei vaan ole mua varten. Ainakin yritän välttää sitä parhaani mukaan.
Onneks kuitenkin elämässä oli perhe, todella hyviä kavereita, hyvä työpaikka ja kalastus.
Vuosi 2017, joka toivottavasti muutti loppuelämän suunnan kohti parempaa. Oltiin varattu lomamatka Teneriffalle joulukuun alkuun ja muistelin kuinka yksi Kuusamolainen rajavartija oli joskus kertonut kuinka hyvä fiilis tulee etelän lämmössä kun aamulla ennen aamupalaa käy juoksulenkillä ja sen jälkeen uimassa pari altaan mittaa. Sen verran hyvältä se vaikutti, että päätin ottaa juoksutossut mukaan ja kokeilla lenkkeilyä siellä.
Heti ekana aamuna laitoin tossut jalkaan ja melkein kukonlaulun aikaan lähdin tutkimaan kaupunkia lenkkeillen. Kävelin ja koitin juosta...olihan se ihan helvetin raskaan tuntuista suoraan sanoen. Ylimääräinen massa joka oli kertynyt kroppaan tuntui painavan tonnin ja juoksu oli pelkkää löntystämistä. Mutta polvi kuitenkin tuntui kestävän sitä vaikka olin uskotellut itselleni juoksujen olleen ohi aikaa sitten. Lenkit jatkui Teneriffalla ja salillakin tuli treenattua jonain aamuna.
Perhana olinko vaan itselleni uskotellut ettei enää kannata urheilla kun kerta on polvi romuna jne....no olin todellakin vaan keksinyt tekosyitä.
Ajatus painon pudottamisesta ja urheilun palauttamisesta elämään oli hyvin alkanut kasvamaan lomalla. Kotiin päästyä innostus jatkui ja kävin ostamassa uudet juoksutossut. Juoksu ja kävelylenkit palasi viikko-ohjelmaan, uimassa tuli käytyä ja salillekkin aloin eksymään useammin.
Kotinurkilla teitä pitkin juostessa mietin miten mahtaa selkä ja jalat kestää asfaltilla juoksemista ja päädyin googlettelemaan juoksusivuja miten säästyä pahemmilta ongelmilta jos jo selässä ja jaloissa entuudestaan vammoja. Joku kertoi, että oli vaihtanut juoksualustan pääsääntöisesti metsäpolkuihin ja näin pystynyt jatkamaan juoksuharrastusta. Lisää googlettamista --> poluilla juokseminen --> POLKUJUOKSU :) No perhana youtuben hakukenttään polkujuoksu..trail running.... no arvata saattaa sieltä tulleen videoita Nuts juoksutapahtumista jne. Niihin videoihin joteskin jäin koukkuun ja päätinkin sitten ostaa polkujuoksutossut.
Metsästys ja eräily kuuluu myös harrastuksiin joten siirtyminen polkujuoksuharrastajaksi oli suhteellisen luonteva ratkaisu. Suomen luonto on todella hieno. Googlettelu ja youtube-videoiden tutkiminen jatkui ja sieltä osui kohdalle Dean Karnazes, David Goggins, Rich Roll, Impact Theory jne. Dean Karnazes Ultramaratoonari- kirja tuli ostettua omaksi ja se sai ajatukset pitkien matkojen juoksusta (hyvä kirja, kannattaa lukea). Juha pitkien matkojen juoksijana...vammat kropassa..ylipaino..ei ollenkaan juoksijan ruumiinrakenne....... Hitot mitä sitten, yritetään ainakin.
Treenattua tuli ja ruokailu vaihtui terveellisemmäksi, mutta kuitenkin vaivoja tuntui olevan usein. Flunssat haittas usein ja tuli viikkojen treenitaukoja. Painon sain putoamaan 13kg ja juoksukin alkoi kulkemaan kevyemmin. Heinäkuussa 2018 juoksin elämäni pisimmän matkan 31km Parmaharjun poluilla ja seuraavana päivänä oman ennätykseni tiellä 5km matkalla. Vasen pohje jotenkin tuntui olevan revähtänyt tai jotain sen suuntaista.
Pohje reistaili oikeastaan jatkuvasti saman syksyn aikana ja syyskuussa alkoi sairastelu toden teolla Kuusamon perinteisellä metsästysreissulla. Flunssakierteessä oltiin ja kunnolla, liikunta jäi ja olo alkoi suhteellisen nopeasti huononemaan. Aina kun vähän tuntui, että flunssa olis helpottanu niin yritin jatkaa treenaamista huonolla menestyksellä. Sykkeet oli korkeella vaikka kuinka hiljaa olis koittanut mennä ja tuntu koko urheileminen tosi tahmeelta.
Olo jatkoi huononemistaan..paino alkoi hiljalleen nousta ja mieliala laski. En ollut jotenkin huomannut, että olin tosi väsynyt ja lepo olis tehnyt hyvää joka osa-alueella. Syksyn pimeys tuntu ylitsepääsettömän raskaalta, työmatkat autolla ajaessa ei tuntunut loppuvan olleskaan, ajatukset alkoi oleen tosi negatiivisia, kalastamassa ei jaksanut käydä, ei jaksanut nähdä kavereita tai pitää yhteyttä heihin. Oli tosi synkkää oman pääkopan sisällä ja ei jaksanut ajatella mitään tulevaa. Hyvä kun jaksoi ajatella tunnin pidemmälle tai maksimissaan seuraavaan aamuun. Ihan pakolliset askareet onnistui ja töissä kävin. Töissä jälkeenpäin kuulin yhdeltä työntekijältä, että olin alkanut vähemmän juttelemaan ihmisten kanssa (olin silloin vastaava työnjohtaja kolmen kerrostalon rakennustyömaalla).
Yhtenä iltana marraskuussa 2018 molemmat tyttäret piti omaa meteliänsä ja ajattelin, että perhana mua vituttaa noi kakarat. Vituttaa omat kakarat? Hetken mietin ja tajusin ettei ihan kaikki ole tosiaankaan kohdallaan. Olin tosi väsynyt ja pahasti masentunut. Sitä osittain se kroppakin koitti kertoo kun jatkuvasti pysyin sairaana. Joulukuusta 2018 en muista mitään, se meni eläessä ihan kuin jossain sumussa. Menin työterveyshuoltoon joka on työpaikassani todella hyvin järjestetty ja keskusteltiin lääkärin kanssa noin tunti vaikka varattu aika taisi olla maksimissaan 30min. Aluksi en saanut sanottua kun että kaikki ei ole nyt hyvin. Keskustelu alkoi etenemään ja siitä päivästä eteen päin sain apua asiaan. Testosteroniarvot oli laskenut, vakava masennus oli päällä ja koko elämä tuntui ei elämisen arvoiselta vaikka samaan aikaan tavallaan kaikki asiat oli elämässä hyvin.
Synkkää aikaa jatkui noin maaliskuun 2019 loppuun asti. Siihen mennessä olin aloittanut psykoterapian, käynyt lääkärissä monta kertaa jne. Olo alkoi hiljalleen kohentua ja huomasin ajatuksissa olevan jotain tulevaisuuteenkin tehtyjä suunnitelmia. Isoin "pettymys" ehkä oli se, että juoksu oli talven ollut tauolla ja paino oli noussut takas oikeastaan sen verran mitä olin sitä pois saanut. Suoraan sanoen vitutus oli suuri, kun olin ilmoittautunut toukokuussa juostavaan Nuts Karhunkierros 55km matkalle Kuusamoon ja jouduin siirtämään sen seuraavaan vuoteen.
Tämän vuoden huhtikuussa aloin taas ajattelemaan urheilemista ja taisin vähän lenkilläkin käydä. Töissä tuli mahdollisuus vaihtaa työtehtävää ja se onneksi onnistui suhteellisen nopealla aikataululla. Siihen muutoksen olen tyytyväinen ja se on auttanut "parantumisessa" huomattavasti.
Kevät oli päällänsä ja asiat elämässä alkoi maittamaan. Kalastettua tuli paljon ja treenit alko taas hiljalleen sekä ajatuksissa alkoi olemaan taas juoksu.
Nyt joulukuun lopussa kun vuotta ajattelee, niin se on ollut kaiken kaikkiaan tosi hyvä. Masennuksesta on toivuttu, treenattua on tullut, eka polku-ultra on juostu (Eerikkilä Trail Run - ultra koska vähän eksyin matkalla ja 47km tuli hölköteltyä), paino laskee hiljalleen vaikkakin se ollut itselle haastavinta hallita, kalastettua tuli paljon ja sain uusia kalastuskavereita, uusia juoksututtavuuksia on tullut, Teneriffan lomamatkalle päästiin jne.
Eerikkilä Trail Run:sta sen verran, että sen jälkeen päätin etten koskaan enää urheile kipeenä. Olin kuumeessa ja poskiontelotulehdus oli päällä mitkä teki juoksusta tosi raskaan. Sitä juoksua olin odottanut tosi paljon ja sen juokseminen oli mulle todella tärkeetä monella tavalla.
Nyt joulukuu on ollut tähän astisista juoksukuukausista itselleni ehdottomasti paras vaikkakin vieläkään juoksukilsat ei mitenkään erityisen suuria ole. Ajatukset tulevista juoksutavoitteista on tämän syksyn aikana hioontunut kohdilleen ja joulukuun alussa sain ajatukset niiden toteuttamisesta kasattua. Ensi vuonna on ohjelmassa kolme "päätapahtumaa" johon aion osallistua. Kahteen olen jo ilmoittautunut ja tammikuun lopussa aukeaa ilmoittautuminen kolmanteen. Jos tuleva vuosi menee kuten olen ajatellut, niin hihassa on lisää suunnitelmia vuodelle 2021 jolloin täytän 40v. Mulle tavoitteiden asettaminen auttaa terveellisesti syömisessä ja treenaamaan lähtemisessä jotka on itelle tärkeet asiat hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Tammikuussa tai helmikuussa kokeilen omia rajojani taas juoksun osalta josta sitten tarinaa myöhemmin toteutuksen jälkeen.
Muutama havainto tuli tehtyä tämän vuoden aikana:
- perhe ja todelliset kaverit ei katoa vaikka menis itsellä heikommin elämässä
- uni, urheilu ja terveellinen ravinto on peruspilareita itselleni
- polkujuoksijat ja kalamiehet (varmasti myös naiset) on todella mukavaa porukkaa
Hienoa jos luit loppuun asti ekan @juissi81:sen blogikirjoituksen! Kiitos.
Tämä ei ole tarkoitettu miellyttämään ketään vaan enemmänkin toimia itselleni päiväkirjana muutoksesta ja joka jää jäljelle myöhempiä hetkiä varten kun voi viskilasi kädessä lueskella omia juoksukokemuksia.
Eka youtube-video tuli tehtyä myös joiden tekemistä olen alkanut opettelemaan, koska sellaisen tekeminen on kiinnostanut aina ja sen voi katsoa: https://www.youtube.com/watch?v=sgjeV127rDE
(uusia siis on tulossa..)
Kohti vuotta 2020 ja uusia haasteita juoksussa, elämässä yms.
T: Juha
Instagramissa @juissi81
Kommentit
Lähetä kommentti